Motion Graphics, muotoilija (AMK)
Motion Graphics -koulutuksessa opit tuottamaan 2D/3D-animaatiota, liikkuvaa grafiikkaa sekä elokuvaefektejä sisällöntuotannon ja teknisen toteuttamisen eri alueilla.
Motion Graphics -koulutuksessa opit tuottamaan 2D/3D-animaatiota, liikkuvaa grafiikkaa sekä elokuvaefektejä sisällöntuotannon ja teknisen toteuttamisen eri alueilla.
Motion Graphics -koulutuksessa opit tuottamaan ammattimaista liikkuvaa kuvaa eri menetelmillä. Toteutat animaatioita ja liikegrafiikkaa mainoselokuviin, tuote-esittelyihin ja tapahtumiin. Perehdyt live-action -videon jälkikäsittelyyn, digitaalisiin erikoistehosteisiin ja virtuaalilavastukseen.
Opiskelijana saat valmiudet toimia suunnittelijana monipuolisesti useiden eri alojen sisällöntuotantoon ja viestintään liittyvissä tehtävissä. Opiskelijoidemme suurimpia työnantajia ovat:
Visuaalisen suunnittelun opinnot ja vahva työelämälähtöisyys ovat keskeisessä roolissa. Monet tuotannot vaativat eri erikoisosaajien tiivistä yhteistyötä. Opintojen aikana työskennellään usein työelämän toimintatapoja simuloivissa tuotantoryhmissä. Intensiivinen työskentelymalli edellyttää opiskelijalta sitoutumista kokopäiväiseen opiskeluun. Opiskelun loppuvaiheessa projekteja tehdään usein yhteistyössä työelämän edustajien kanssa.
Muotoilun tutkinto-ohjelma tekee monenlaista yhteistyötä niin työelämän, kolmannen sektorin, yksittäisten toimeksiantajien kuin Metropolian muiden alojen toimijoiden kanssa. Tutustu yhteistyön muotoihin Luova Dimension sivuilla.
Muotoilijan (AMK) tutkinto koostuu muotoilun perusopinnoista, ammattiopinnoista, työharjoittelusta, opinnäytetyöstä sekä vapaavalintaisista opinnoista. Opetuskieli on suomi.
Työtehtäväsi voi olla:
Ala on voimakkaasti kehittyvä ja erilaisia työtehtäviä ja -nimikkeitä tulee koko ajan lisää.
Lähetä kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen vivimu [at] metropolia.fi (vivimu[at]metropolia[dot]fi).
Korkeakoulujen yhteishaku on kansallinen hakumenettely, jota suomalaiset korkeakoulut käyttävät valitessaan uusia opiskelijoita. Kevään 2025 toisessa yhteishaussa 11.3.2025 klo 8:00 - 25.3.2025 klo 15:00 voi hakea enintään kuuteen (6) suomenkieliseen korkeakoulututkintoon. Nämä kuusi vaihtoehtoa voivat sisältää koulutusohjelmia yhdestä tai useammasta korkeakoulusta.
Kaikki hakemiseen tarvittavat tiedot ovat valtakunnallisessa Opintopolku.fi -portaalissa. Opintopolku.fi:stä löydät koulutusohjelmien kuvaukset, hakukriteerit, hakuohjeet, hakulomakkeet, tietoja valintakokeista ja paljon muuta.
Tammikuusta 2025 alkaen korkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutuvilta muilta, kuin EU/ETA-alueen kansalaisilta tai heihin rinnastettavilta tullaan keräämään hakeutumisen yhteydessä 100 euron hakemusmaksu. Opetushallitus kerää hakemusmaksun Opintopolun hakulomakkeella hakeutumisen yhteydessä. Hakemusmaksut otetaan käyttöön hauissa, jotka alkavat 1.1.2025 tai myöhemmin haettaessa koulutuksiin, jotka alkavat 1.8.2025 tai sen jälkeen. Suomen tai EU:n kansalaisilta ei peritä hakemusmaksua.
More about application fee in Studyinfo.fi .
Kysyttävää hakemusmaksuista? Ota yhteyttä applicationfee [at] oph.fi (applicationfee[at]oph[dot]fi)
Hakemusmaksu ei takaa, että sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa.
Voidaksesi tulla otetuksi huomioon valinnassa, sinun tulee tehdä ennakkotehtävät. Ennakkotehtävä toimitetaan hakuaikana 11.3.- 25.3.2025 sähköisen yhteishakulomakkeen liitetiedostona 25.3.2025 klo 15:00 mennessä. Tiedostoformaatit tehtävänannon mukaisesti.
Ennakkotehtävät julkaistaan 14.2.2025.
Voidaksesi tulla otetuksi huomioon valinnassa, sinun tulee suorittaa tutkinto-ohjelman oma valintakoe hyväksytysti Opintopolussa kuvatulla tavalla. Valintakoekutsut lähetetään noin viikkoa ennen valintakoetta sähköpostitse hakijan hakulomakkeella ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.
Tutustu hakukohteesi valintaperusteisiin ja lisätietoihin valintakokeesta Opintopolussa.
Ota yhteyttä Metropolian opiskelija- ja hakijapalveluihin:
p. 040 712 5100, puhelinpalveluaika ma - ke klo 10-12
hakijapalvelut [at] metropolia.fi (hakijapalvelut[at]metropolia[dot]fi)
Aukioloajat ja tarkemmat yhteystiedot
Tervetuloa opiskelemaan tutkintoa Metropoliaan!
Tutkinto-opintojen aloittamisessa on muutamia vaiheita, jotka kannattaa tehdä jo ennen opiskelun alkua. Lue alta kaikki Metropolian tutkinto-opiskelijoita koskevat ohjeet sekä omaa ryhmääsi koskevat ohjeet. Ryhmäkohtaiset ohjeet julkaistaan lähempänä opintojen aloitusta.
Opiskelupaikan vastaanottaminen edellyttää tiettyjen muodollisuuksien hoitamista määräaikaan mennessä. Lue tarkemmat ohjeet elo-syyskuussa aloittaville ja tammikuussa aloittaville:
Käyttäjätunnuksilla uusi opiskelija saa käyttöoikeudet Metropolian tietojärjestelmiin.
Käyttäjätunnukset tulee aktivoida ennen perehdytyspäiviä. Käyttäjätunnusten aktivointi on mahdollista opiskeluoikeuden alkamispäivästä lähtien. Opiskeluoikeuden alkamispäivämäärä on aikaisintaan 1.8. tai 1.1. Tarkista myös oman tutkinto-ohjelmasi ohjeet asiasta. Tunnistautumiseen tarvitset henkilökohtaiset pankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Lue ohjeet käyttäjätunnusten aktivointiin Tietohallinnon sivuilta.
Mikäli käyttäjätunnusten aktivoinnista on kysyttävää, löydät yhteystiedot tietohallinnon sivustolta.
Tuudo on mobiilisovellus, jonka kautta voit käyttää sisältöjä Metropolian eri verkkopalveluista kätevästi älypuhelimellasi.
Tuudosta näet esim. tiedotteet, lukujärjestyksesi, opintosuoritukset ja päivän ruokalistat. Ja mikä parasta: Tuudo on mobiilisovellus, jolla saat VR:n, HSL:n, Matkahuollon ja Kelan opiskelija-alennukset heti käyttöösi. Edut ovat vapaasti kaikkien Metropolian opiskelijoiden saatavilla, ihan ilmaiseksi.
Kannattaa katsoa Tuudon päävalikosta löytyvä osio 'uudelle opiskelijalle'. Olemme julkaisseet uudelle opiskelijalle myös 'orientaatiopolun', johon kannattaa lähteä heti tutustumaan.
Käy hakemassa Tuudo puhelimesi sovelluskaupasta maksutta ja ota se käyttöön
Uusi opiskelija tarvitsee opiskeluaan varten kannettavan tietokoneen.
Uuden opiskelijan kannettavan tietokoneen minimivaatimukset:
Kannettavan tietokoneen elinkaari olisi hyvä olla vähintään neljä vuotta.
Suositusmäärittelyn mukainen kannettava maksaa arviolta 600€-800€ ja ylöspäin. Mikäli opiskelija suuntautuu opinnoissaan esim. pelialalle tai graafiseen suunnitteluun, kannettavassa olisi hyvä olla tehokkaampi näytönohjain ja enemmän SSD-kovalevyä.
Suositeltu käyttöjärjestelmä riippuu tutkinto-ohjelmasta ja suuntautumisvaihtoehdosta. Pääsääntöisesti Microsoft Windows ja Mac OS X ovat turvallisia valintoja kannettavan käyttöjärjestelmäksi.
XR Designin, 3D-animoinnin ja -visualisoinnin sekä visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelijoille kerrotaan ensimmäisillä opiskeluviikoilla oman koneen hankinnasta ja sen tarvittavista ominaisuuksista.
Ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat ovat oikeutettuja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön eli YTHS:n palveluihin. YTHS tarjoaa yleis- ja mielenterveyden sekä suunterveyden palvelut ja edistää opiskeluyhteisöjen hyvinvointia. YTHS:n palveluja voi käyttää perustutkintoa suorittava ammattikorkeakouluopiskelija, joka on ilmoittautunut lukukaudelle läsnä olevaksi.
Faktat haltuun! Tutustu palveluihin ja asiointiohjeisiin osoitteessa yths.fi sekä Terveystietopankkiin osoitteessa yths.fi/terveystietopankki. Löydät myös ohjeet ajanvaraukseen ja palvelupisteesi ajantasaiset tiedot osoitteessa yths.fi/palvelupisteet.
Ota Self käyttöön! Self on opiskelijan oma verkkopalvelu YTHS:llä asiointiin. Sen kautta voit muun muassa hallinnoida ajanvarauksia, keskustella chatissa tai saapua etävastaanotolle. Kirjaudu verkkopalvelun käyttäjäksi heti lukukauden alussa ja pidä yhteystietosi ajan tasalla koko opintojesi ajan. Lue lisää: yths.fi/self-info.
Voit käyttää YTHS:n terveydenhoitopalveluja, mikäli olet perustutkintoa suorittava korkeakouluopiskelija ja olet maksanut korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun Kelalle. Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu maksetaan Kelalle oma-aloitteisesti (kela.fi/terveydenhoitomaksu). Jos ilmoittaudut läsnä olevaksi kevätlukukaudelle, sinun pitää maksaa terveydenhoitomaksu Kelalle viimeistään 15.3. Jos ilmoittaudut läsnä olevaksi syyslukukaudelle, sinun pitää maksaa terveydenhoitomaksu Kelalle viimeistään 15.11. Sinulle ei lähetetä laskua, vaan maksu pitää maksaa oma-aloitteisesti. Näin maksat korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun.
Jos sosiaaliturvastasi vastaa toinen EU- tai Eta-maa, Sveitsi tai Iso-Britannia, sinun ei tarvitse maksaa terveydenhoitomaksua. Voit kuitenkin käyttää YTHS:n palveluita.
Opiskelijatutorit ovat koostaneet uusille opiskelijoille infopaketin, joka sisältää esimerkiksi opiskelijatapahtumien päivämääriä ja hyödyllisiä linkkejä. Useimmissa infoissa on myös linkki keskusteluryhmään, jotta pääset heti juttelemaan tutoreidesi ja ryhmäläistesi kanssa.
Katso tutkinto-ohjelma- tai alakohtaiset tutorkirjeet opiskelijakunta METKAn sivuilta.
Luo oma profiilisi, kirjaudu JobTeaser-portaaliin ja löydä työpaikkoja, harjoittelumahdollisuuksia, urasuunnittelun tukea ja tietoa tulevista ura- ja rekrytointitilaisuuksista, jotka on kohdennettu erityisesti Metropolian opiskelijoille.
JobTeaser on työnvälityksen ja urasuunnittelun palvelu, josta löydät:
Kirjaudu palveluun käyttämällä @metropolia.fi-sähköpostiosoitettasi: https://metropolia.jobteaser.com/
Voit ladata myös Jobteaser-sovelluksen.
Kelan aloittavan opiskelijan infopaketti.
Kelan verkkosivuilta löytyy kaikki tärkeät tiedot opintotuesta ja korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksusta:
Opiskelijat voivat saada myös yleistä asumistukea, josta löytyy lisätietoja Kelan verkkosivuilta ja Elämässä.fi-sivustolta:
Elämässä.fi-sivustolta löytyvät hyödylliset ja tiiviit tietopaketit opiskelijoille:
Suosittelemme myös laskureiden käyttöä. Niistä voi kätevästi tarkistaa, mihin tukiin on oikeutettu ja kuinka paljon tukia voi saada.
Kela jakaa instagram-tilillä @KelaFpa paljon hyödyllistä opiskelija-aiheista sisältöä:
Tutustu syksyn ohjeisiin. Nauti vielä kesästä ja nähdään syksyllä.
Opintosi alkavat maanantaina 19.8.2024 klo 9:30 Metropolian Arabian kampuksella (Hämeentie 135D, Helsinki). Silloin käynnistyy lukuvuoden ensimmäinen opintojakso Opiskelu- ja viestintätaidot. Opintojakson ensimmäisten päivien keskeisenä tavoitteena on tutustua toisiin opiskelijoihin ja perehtyä Metropolian opiskelukäytäntöihin. Opintojakson opettajina toimivat Katri Myllylä ja Liisa Seppänen.
Muistathan ottaa ensimmäisenä opiskelupäivänä mukaasi henkilöllisyystodistuksen. Aloittavien opiskelijoiden henkilöllisyys tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ota ensimmäisenä päivänä mukaan myös muistiinpanovälineet.
Opiskelua varten tarvitset käyttäjätunnukset Metropolian tietojärjestelmiin. Aktivoi käyttäjätunnuksesi ennen opintojen alkamista verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla. Tutustu tunnuksen aktivointia koskeviin ohjeisiin Metropolian tietohallinnon sivuilla ja ota tunnukset käyttöön ohjeiden mukaan. Muista ottaa käyttäjätunnuksesi itsellesi muistiin!
Tarvittaessa saat apua ja lisäohjeita käyttäjätunnusten aktivointiin ensimmäisenä opiskelupäivänä 21.8. Jos et ole saanut käyttäjätunnuksia aktivoitua ennen opintojen alkua, ota verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne mukaan aloituspäivänä 21.8.
Kun olet aktivoinut käyttäjätunnuksesi, voit ottaa käyttöön myös Tuudo-sovelluksen. Tuudo-sovellus toimii digitaalisena opiskelijakorttina, ja sen avulla saat esimerkiksi Kelan ateriatuen käyttöösi. Tuudo kannattaakin ladata puhelimeen sovelluskaupasta ja ottaa käyttöön heti käyttäjätunnusten aktivoinnin jälkeen, niin voit halutessasi saada lounaan opiskelijahintaan jo ensimmäisenä opiskelupäivänä.
Syyslukukauden aikana ryhmäsi opetussuunnitelmaan kuuluvat seuraavat opintojaksot:
Opetusta ja työskentelyä on oman pääaineesi opinnoissa yleensä arkisin noin kello yhdeksästä kolmeen tai neljään. Syksyn aikatauluja ja opintojen sisältöjä käydään tarkemmin läpi opintojaksolla Opiskelu- ja viestintätaidot.
Ensimmäisen viikon ohjelma:
Maanantai 19.8. Hämeentie 135D. Muista henkilöllisyystodistus ja muistiinpanovälineet mukaan!
Tiistai 20.8. Hämeentie 135D
Keskiviikko 21.8. Hämeentie 135D
Torstai 22.8. Hämeentie 135D
Perjantai 23.8.
Perjantaina 23.8. tarjotaan klo 9–10 etäyhteydellä opintojen hyväksilukemiseen liittyvä vastaanotto niille, jotka ovat aiemmin suorittaneet korkeakouluopintoja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lisätietoja vastaanotosta ensimmäisen viikon tapaamisissa.
Opiskelu on sitä palkitsevampaa, mitä enemmän olet itse valmis panostamaan omaan oppimiseesi. On tärkeää, että suunnittelet opintojesi etenemistä tavoitteellisesti alusta alkaen. Henkilökuntamme on tukenasi opintojen suunnittelussa. Tärkeässä roolissa opintojen ohjauksessa on ryhmän opettajatuutori eli HOPS-ohjaaja. Motion graphicsin opettajatuutori on Jaakko Ruuttunen. Lisätietoja opettajatuutoroinnista ja HOPS-ohjauksesta saat opintojen alettua.
Jos sinulla on kysyttävää opintojen aloituksesta, voit olla yhteydessä koulutussuunnittelija Kaarina Laitiseen 5.8.2024 alkaen (kaarina.laitinen [at] metropolia.fi (kaarina[dot]laitinen[at]metropolia[dot]fi), puh. 050 344 1498).
Nähdään elokuussa!
Katso opiskelijatutoreiden terveiset opiskelijakunta Metkan sivuilta.
Metropolian hakijapalvelut vastaa hakuprosessiin ja opiskelupaikan vastaanottamiseen liittyviin kysymyksiin myös kesän aikana: hakijapalvelut [at] metropolia.fi (hakijapalvelut[at]metropolia[dot]fi)