Miika Salomaa: Verkostojen luominen ja vertaisoppiminen avainasemassa YAMK-tutkintoa suorittaessa
Miika Salomaa valmistui julkisten hankintojen YAMK-opinnoista kesällä 2024. Aiemmassa työelämässä hän on työskennellyt muun muassa yksityisellä turvallisuusalalla sekä TE-toimiston kotoutumispalveluissa. Opinnoissaan hän oli uuden äärellä, sillä julkiset hankinnat eivät varsinaisesti olleet kuuluneet hänen aikaisempiin työtehtäviinsä.
– Haasteitahan se aluksi tuotti. Uuden oppimista ei kuitenkaan kannata pelätä. Laadukas opetus, monipuoliset kurssisisällöt sekä työssäkäyville opiskelijoille suunnitellut toteutustavat mahdollistivat tasapainoiset ja menestyksekkäät opinnot, Miika kertoo.
Opiskeltuaan vuoden, Miika työllistyi opiskeluryhmän sisäisen verkoston ansiosta hankinta-asiantuntijaksi KEHA-keskukseen. Uudet tehtävät pitivät sisällään juuri sellaisia tehtäviä, joihin hän jatkokouluttamisellaan pyrki. Julkisten hankintojen substanssiosaamisen lisäksi hän kokee saaneensa opinnoista runsaasti valmiuksia johtamis- ja esihenkilötyöhön sekä entistä suuremman palon kehittää itseään.
Miika korostaa, että nimenomaan verkostojen luominen ja vertaisoppiminen ovat avainasemassa ylempää AMK:ta suorittaessa. Erilaisten näkökulmien ja kokemusten kuunteleminen ja ryhmän keskinäinen sparraaminen ovat erinomainen tapa laajentaa omaa osaamistaan.
– Suosittelen Metropolian Julkisen hankintojen YAMK-opintoja kaikille julkisesta sektorista ja erityisesti julkisista hankinnoista kiinnostuneille. Nykyisen tehtäväni ja kokemukseni perusteella uskallan väittää, että hankintaosaamiselle tulee jatkossakin olemaan kysyntää. Lisäksi kannattaa huomioida, että opinnäytetyöprosessi toimii erinomaisena väylänä tuoda omaa osaamistaan näkyville ja todellisella tavalla kehittää omaa työyhteisöä, Miika kiteyttää.