Aatos Koivula: Putkiasentajasta talotekniikan insinööriksi

6.8.2024 - 08:30

Metropolian talotekniikan tutkinto-ohjelmassa vuonna 2021 aloittanut Aatos Koivula on ollut tyytyväinen korkeakouluopintoihinsa. Putkiasentajaksi aiemmin valmistuneen Aatoksen tavoitteena on saada insinöörin AMK-tutkinto valmiiksi vuoden 2024 lopulla. Opiskelujensa aikana hän on jatkanut työskentelyä kiinteistöalan toimijan Caverionin palveluksessa ja saanut arvokasta oman ajan työelämäkokemusta.

Millaisella taustalla hakeuduit Metropoliaan?

Olen alunperin valmistunut putkiasentajaksi ammattikoulusta. Työskentelin ensin muutaman vuoden pienemmässä firmassa, jonka jälkeen hakeuduin ja pääsin Caverionille töihin vuoden 2021 keväällä.

Minua kuitenkin kiinnosti osaamiseni syventäminen talotekniikan parissa, ja kieltämättä myös siistimpi sisähomma oli ajatuksissa. Onnekseni löysin Metropolian talotekniikan insinöörin koulutusohjelman, jossa aloitin syksyllä 2021. Samaan aikaan olen edennyt Caverionilla toimihenkilöksi ja työskentelen tätä nykyä asiantuntijana.

Kannustan hakeutumaan ammattikorkeakouluopintoihin erilaisilla taustoilla. Jotkut ovat tulleet suoraan lukiosta, jotkut ammattikoulusta. Tämä on hyvä kombo, ja erilaisten opiskelijoiden vahvuudet tukevat opiskelijaryhmän oppimista.

Millaista talotekniikan opiskelu on käytännössä?

Opiskelu on pitkälti itseopiskelua, laskutehtäviä on myös paljon. Opintojaksoja on muun muassa ammattiaineista, järjestelmistä ja tietomallinnuksesta. Ryhmätöitä on myös jonkin verran. Kampus Myllypurossa on tosi hieno: meillä on hyvät oppimistilat ja labrat. Olen tykännyt myös osaavasta opetushenkilöstöstä.

Opintoihin kuuluu säännöllisesti erilaisia raportteja, joista osan on voinut tehdä omalle työpaikalle. Tein myös juuri valmistuneen opinnäytetyöni Caverionille. Aihe käsitteli erilaisia lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä rakennuskohteissa. Lähestymiskulma liittyi rakennusautomaatioon, joka on nyt rakennusalalla todella ajankohtainen aihe.

Uskon, että Metropolia antaa kilpailukykyisen korkeakoulututkinnon työelämään. Minulla ei ole opetuksesta tai tutkinnosta mitään moitteen sanaa. Ehkäpä tulevaisuudessa voisin tehdä Metropoliassa myös YAMK-tutkinnon.

Miten työelämälähtöisyys näkyy opinnoissasi?

Mielestäni Metropolian talotekniikan tutkinto-ohjelma on luotu siten, että oman alan töitä voi tehdä samaan aikaa. Opintoihin kuuluvat harjoittelut olen luonnollisesti tehnyt työantajalleni Caverionille. Työnantajani on ollut todella joustava: jos minulla on paljon kouluhommia, niin olen voinut saada työstä vapaata. Joustoa on ollut molemmin puolin, ja tästä olen kiitollinen.

Millaisiin työtehtäviin olet insinööriopintojen myötä päässyt?

Asiantuntijana teen hyvin vaihtelevaa työtä talotekniikan parissa. Tehtävänimikkeeni on projektinhoitajaharjoittelija. Olen paljon mukana myös ohjaamassa kenttätyötä työmaalla, jossa katsotaan projektin etenemistä yhdessä asentajien kanssa, suurin osa ajasta menee toki tietokeen ääressä, jonkun verran myös etänä.

Tulevaisuuden suunnitelmani ovat vielä hieman avoinna, katsotaan mihin ura vie. Ensin olisi hyvä edetä ainakin projektipäälliköksi, ja sitten mahdollisesti seuraavaan tehtävään.

Caverionilla haluaisin joka tapauksessa jatkaa. Henkilöstö on asiantuntevaa, tukena on myös vanhempia ja kokeneempia kollegoita. Työilmapiirin sanoisin olevan rentoa, ja asiat tehdään kerralla kuntoon. Täällä on myös viimeisen päälle puitteet ja sovellukset, joten on helppo onnistua.

Caverion on Metropolian työelämäkumppani

Kenelle suosittelisit talotekniikan insinööriopintoja?

Urakointipuolta ajatellen on hyvä olla käytännön kokemusta. Jos taustalla on pelkkä lukiopohja, niin voisi olla hyvä idea ottaa ensin asentaminen haltuun. Toisaalta riippuu, minkälaisiin tehtäviin tähtää. Mitään fyysisiä vaatimuksia ei kuitenkaan ole. Talotekniikan insinöörit ovat usein esihenkilöasemassa, joten sosiaalisista taidoista on paljon hyötyä.

Talotekniikan insinööriksi Metropoliasta?

Opiskele talotekniikan insinööriksi (AMK) Metropoliassa! Työllistymisnäkymät talotekniikan alalla ovat hyvät nyt ja tulevaisuudessa. Talotekniikka on yhteisnimitys kiinteistön ja siihen liittyvien tilojen teknisten palveluiden, järjestelmien ja laitteiden kokonaisuudelle. Talotekniikka on toimivan ja terveellisen asuin- ja työympäristön suunnittelua ja rakentamista uuden, ympäristölle ystävällisen teknologian avulla.

240 opintopisteen laajuiset korkeakouluopinnot on suunniteltu toteutettavaksi neljässä vuodessa. Päätoiminen opetus tahtuu Myllypuron modernilla kampuksella. Opiskelijat voivat valita opetustarjonnasta oman mielenkiinnon ja tavoitteiden mukaisesti opintoja. Oman opintopolun voi rakentaa niin, että se täyttää suunnittelu- ja työnjohtopätevyyksien koulutukselle asetetut vaatimukset.

Lue lisää opinnoista

Rakennustekniikan opiskelua oikeassa ympäristössä