
Metropolian ensimmäistä kertaa järjestetty IHME-innovaatiokilpailu haastoi opiskelijat ideoimaan tulevaisuuden asumiseen liittyviä ratkaisuja kymmenen päivän intensiivisen jakson aikana (4.–14.9.2023). Kilpailussa syntyi kuusi tiimiä, jotka hyödynsivät Metropolian eri kampusten yhteistyöalustoja – kuten robotiikkapaja RoboGaragea, kaupunkiviljelytila UrbanFarmLabia ja älykoti SmartLabia – löytääkseen uusia ideoita ekologiseen ja viihtyisään asumiseen. Kilpailun pääyhteistyökumppanina toimi Sweco, ja tuomaristossa oli mukana asiantuntijoita muun muassa rakennus-, kiinteistö- ja innovaatiotoiminnan alueilta.
Voittajatiimin ratkaisu: MOOVI
Voiton vei MOOVI-niminen tiimi, joka ideoi äänieristykseen tarkoitetun puumuovikomposiittiratkaisun. Tiimissä työskentelivät Tiina Radmer (XR Design), Anne Vepsä (teollinen muotoilu), Mette Bärling (osteopatia) ja Janne Iijalainen (ajoneuvotekniikka). MOOVIn tavoitteena on vähentää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta hyödyntämällä kierrätysmuovia, mutta ennen kaikkea ratkaista arkinen ongelma: asumisen ääniympäristön häiriöt, kuten naapurista kantautuvat äänet.
”Saimme idean listatessamme asumiseen liittyviä ongelmia. Kierrätysmuovia on valtavasti saatavilla, ja äänisaaste häiritsee monia. Päätimme yhdistää nämä kaksi näkökulmaa ja kehittää tuotteen, jota voisi hyödyntää rakennusten seinissä äänieristeenä,” kertoo Anne Vepsä.
Nopea ideointijakso ja monialainen yhteistyö

Innovaatiokilpailu eteni tiiviillä aikataululla, ja kymmenen päivän aikana tiimit tutustuivat eri kampusten laboratorioihin sekä kuuntelivat asiantuntijoiden näkemyksiä asumisen tulevaisuuden haasteista. Voittotiimin jäsenet painottavat, että kilpailu oli intensiivinen mutta antoisa kokemus, joka opetti paljon yhteistyöstä, ideoinnista ja pitchaamisesta. Anne Vepsä kannustaa kaikkia opiskelijoita tarttumaan vastaaviin tilaisuuksiin: ”Ei koskaan tiedä, millaiseen tiimiin päätyy tai mitä uusia oivalluksia syntyy. Monialainen työskentely avaa silmiä, ja kilpailut voivat johdattaa yhteistyöhön, jota ei olisi muuten löytänyt.”
Kohti jatkokehitystä ja prototyyppejä
Kilpailun jälkeen tiimi mietti, että MOOVI-idean potentiaalia voisi selvittää tarkemmin. Mette Bärling kertoo, että Metropolian rakennusalan verkostosta löytyi tukea kehittämiselle: ”Löysimme ammattilaisia, jotka näkivät tässä mahdollisuuden. Nyt MOOVI on mukana Kira Circularis -hankkeessa, jossa tutkitaan kestävän rakentamisen uusia ratkaisuja.”
Vaikka matka varsinaisen tuotteen markkinoille on vasta alussa, tiimiläiset näkevät mahdollisuuksia. Janne Iijalainen korostaa, että heillä ei itsellään ole syvällistä rakennusalan taustaa, mutta Metropolian tarjoamat verkostot ja asiantuntemus ovat tukeneet jatkokehitystä. Tiimi toivoo näkevänsä konkreettisen prototyypin, jonka äänieristyskykyä ja kestävyyttä voitaisiin testata tosielämän olosuhteissa. ”Olisi hienoa lukea jonain päivänä lehdestä, että nyt on rakennettu talo, jossa käytetään meidän kehittämää puumuovikomposiittia. Se olisi todiste siitä, että opiskelijoidenkin ideoilla voi olla valtava merkitys tulevaisuuden asumisessa,” Mette summaa.
Monipuolinen TKI-toiminta mahdollistaa MOOVIN tuotekehityksen
Metropoliassa toteutettiin neljä erillistä MINNO innovaatioprojektia MOOVI-aiheeseen liittyen:
- MOOVI1 – Kiertotalous:
Projektissa keskityttiin kiertotalouden mukaisten raaka-aineiden ja niiden saatavuuden selvittämiseen. Tavoitteena oli laatia “reseptit” MOOVI-tuotteeseen, jotta raaka-aineet tukisivat mahdollisimman hyvin kestävää kehitystä. - MOOVI2 – Tekniset ominaisuudet:
Tässä projektissa tutkittiin, millaisia todentamismenetelmiä tarvitaan MOOVIn teknisten ominaisuuksien ja erityisesti ääneneristävyyden varmistamiseen. - MOOVI3 – Rakennesuunnittelu:
Projektin tavoitteena oli hahmottaa, miten MOOVI voisi toimia väliseinärakenteena tai muunlaisena lopputuotteena. Työssä on kehitetty muun muassa kennorakenteinen MOOVI-elementti. - MOOVI4 – Markkina-analyysi:
Projektissa kartoitetaan Suomen ja EU-alueen mahdollisuuksia MOOVIn kaupallistamiseksi. Tähän sisältyy myös kustannusvertailuja eri rakenteisiin nähden.
Tulossa olevia tutkimuksi
LAB-ammattikorkeakoulun Kestävä rakentaminen (YAMK) -tutkinnossa tehdään opinnäytetyötä, jossa keskitytään kiertotalouden mukaisten komposiittituotteiden mahdollistamiseen asuin- ja toimitilarakentamisessa. Tutkimuksessa perehdytään rakennustuotteiden tuotehyväksyntään ja siihen, miten kestävän kehityksen mukaisia komposiitteja voidaan hyödyntää laajemmin talonrakentamisessa.
Metropolian puolella kiinteistä- ja rakentamisalalla (Kira) työstetään parhaillaan tarkempaa markkina-analyysiä MOOVI-tuotteesta opinnäytetyönä. Työssä tarkennetaan innovaatioprojektiryhmän aloittamaa markkina-analyysiä. Työssä pyritään myös kattavammin haastattelemaan Kira-alan ja rakennustuotetuotannon toimijoita, jotta saadaan näkemystä MOOVI-elementin mahdollisesta markkinasta Suomessa.
Metropolian Myyrmäen kampuksella on käynnissä kaksi innovaatioprojektia, joissa keskitytään MOOVIn rakenteeseen sekä Metropolian 3D-tulostimen ohjelmointiin. Tavoitteena on kehittää prosessi, jossa robotti pystyy tulostamaan MOOVI-rakennetta eri materiaaleista, minkä jälkeen tuotetta voidaan testata ja muokata eteenpäin.
Tutkimuksessa tehdään laajaa yhteistyötä eri korkeakoulujen kanssa
- XAMK kanssa tehdään yhteistyötä MOOVIn 3D-tulostuksen jatkokehittämisestä.
- Turun AMK ja Metropolia keskittyvät ääneneristävyyden tutkimuksiin.
- Metropolia, Oulun AMK ja Karelia-AMK pyrkivät todentamaan MOOVIn muita teknisiä ominaisuuksia.
- Aalto-yliopisto ja Metropolia neuvottelevat tällä hetkellä mahdollisuuksista yhteistyöstä kehittää yhdessä kiertotalouden mukaisia raaka-aineita, esimerkiksi pellettejä, joita voidaan hyödyntää 3D-tulostuksessa.
MOOVI-projektin laaja yhteistyöverkosto osoittaa, että kiertotalouden komposiittiratkaisut kiinnostavat laajasti niin teknisen kehityksen, kaupallistamisen kuin kestävän rakentamisenkin näkökulmista. Tulevat tutkimukset ja pilotit auttavat varmistamaan, että MOOVI-tuotteesta saadaan turvallinen ja terveellinen, uskottava ja kannattava ratkaisu nykypäivän rakentamiseen.
Kirjoittaja: Jonna Suvanto
Kuvat: Anne Vepsä, Mette Bärling, Tiina Radmer, Janne Iijalainen