Kaikki rakennusarkkitehtikoulutukseen hakeneet osallistuivat soveltuvuuskokeeseen. Soveltuvuuskokeessa testattiin kahden erilaisen suunnittelutehtävän avulla mm. kolmiulotteista hahmotuskykyä, ideointikykyä, sommittelutaitoja sekä havainnollista esityskykyä.
Hakijoiden soveltuvuuskokeissa tekemiin töihin voit tutustua lähemmin näillä sivuilla.
Soveltuvuuskoe on sama kaikissa ammattikorkeakouluissa, joissa rakennusarkkitehtikoulutusta annetaan: Metropolia (Helsinki), OAMK (Oulu), TAMK (Tampere) ja Savonia (Kuopio).
Tehtävä 1: Ulkotila - sisätila
Ögelien kolme vuotta kestäneestä invaasiosta on saatu taas uutta tietoa. Seurantatutkimuksen perusteella on voitu päätellä, että ögelit asuvat noin 10 asumuksen yhdyskunnissa. Kussakin asumuksessa saattaa elää useita yksilöitä. Yhdyskuntia on löydetty hyvin erilaisista paikoista, joten lajityypillisestä käyttäytymisestä ei vielä tiedetä kaikkea.
Yksi ögeliyhteisö on rakentanut asumuksensa kapealle kujalle. Yhdyskunta on rakennettu kujalle niin, että se kujalle kiinnittyen molemmin puolin rakennusten seiniin.
Ögelien asumukset on rakennettu moneen kerrokseen ja ne ovat keskenään eri kokoisia. Asumukset on koostettu rojusta - ögelit osaavat kiinnostavasti yhdistää sekä romutavaraa että ympäristöstä löytyviä oksia ja kasveja tai muita luonnonmateriaaleja. Rakenteina on käytetty mm. pyörän vanteita ja pinnoja, vanhoja lautoja, rääsyjä ja ämpäreitä sekä muuta kujalle ajautunutta tavaraa.
Ögelit ovat taitavia käyttämään erilaisia esineitä ja materiaaleja. Heille ei ole tärkeää yhdenmukaisuus, vaan sirot mutta lujat rakenteet sekä tunnelma.
Piirustus A:
Katsot yhdyskuntaa edestäpäin kujan suuntaisesti. Piirrä miltä yhdyskunta näyttää.
Piirustus B:
Kuvittele, miltä yhdessä asunnoissa voisi näyttää. Asunnosta avautuu näkymiä naapurustoon ja kujalle. Piirrä näkemäsi.
Ohjeet:
- Jaa vaakasuuntainen valkoinen A3-arkki pystyviivalla kahteen yhtä suureen osaan. Piirrä piirustus A vasemmalle puolelle ja piirustus B oikealle puolelle.
- Piirrä molemmat piirustukset lyijykynällä ja väritä puuvärikynillä.
- Laita tehtäväpaperin oikeaan alakulmaan työsi tunnisteeksi selkeästi hakemusnumerosi kuusi viimeistä numeroa.
Arviointiperusteet:
- Luova kokonaisidea ja muoto
- Paikkaan sijoittaminen
- Mittakaavan ja mittasuhteiden hahmottaminen
- Kolmiulotteinen ymmärrys ja tilallisuus
- Rakenteellisuus ja esineiden sekä materiaalien kekseliäs käyttö
- Perspektiivin hahmottaminen
- Esitystaito: valon, varjojen ja värien esittäminen
Tehtävä 2: Uni
R. Aalto näkee unta. Unessa hahmottuu rakennelma, jossa on kolmiosainen tila sukeltajalle, kiipeilijälle ja laskuvarjohyppääjälle - vesi, maa ja ilma — miten eri tavoin kaikki nuo luonnonelementit kietoutuvat tai limittyvät toisiinsa tässä tilassa.
Olosuhteet ovat tuntuvasti erilaiset joka osassa — veden pehmeyden ympäröimästä ja sulavasti liukuvasta siirrytään kiipeämisen kireän venytyksen ja lihasjännityksen kautta vapaaseen, vauhdikkaaseen pudotukseen, missä pienikin käden liike saa aikaan pyörteen, mikä vaikuttaa laskuvarjohyppääjän kehoon arvaamattomalla voimalla.
Tilaa koossa pitävässä konstruktiossa on samanaikaisesti voimaa ja haurautta — kovuutta ja herkkyyttä. Se ympäröi ja erottaa eri luonnon olosuhteita paikoin läpinäkyvästi, läpikuultavasti ja konkreettisesti toisistaan. Rakenteet palvelevat kiipeilijää antamalla hänelle tukevat ja luotettavat otteet edetä kohti korkeuksia. Samalla ne myötäilevät jouheasti lämpimän ilman ja viileän veden virtauksia.
Tilassa luonnonelementtien sovinnaiset järjestykset vaihtavat paikkaa, sekoittuvat ja kietoutuvat yllättävillä tavoilla. Syvyys ei tässä tilassa olekaan välttämättä pohjalla ja taivas kaiken kantena — ainakaan kaikkialla.
Mitkä muodot vastaavat näitä uninäkyjä ja liikkumista näissä tiloissa? Millaiset rakenteet saavat kokonaisuuden pysymään pystyssä yhtenä kappaleena? Mitä värejä tässä kokonaisuudessa on? Unessa on kaikki mahdollista!
Ohjeet:
- Piirrä näkymä rakennelmasta pystysuuntaiselle valkoiselle A3-arkille.
- Piirrä lyijykynällä ja väritä puuvärikynillä.
- Laita tehtäväpaperin oikeaan alalaitaan työsi tunnisteeksi selkeästi hakemusnumerosi kuusi viimeistä numeroa.
Arviointiperusteet:
- Luova kokonaisidea
- Tarinan visualisointi
- Elementtien yhdistäminen
- Konstruktio
- Kolmiulotteisuus
- Esitystapa: havainnollisuus ja valojen, varjojen ja värien esittäminen
- Kuvatilan käyttö