Vaatetusalan opiskelija Emilia Sjönberg: Kannattaa varautua itsenäiseen ja itseohjautuvaan opiskeluun
Emilia Sjönberg kertoo lapsesta asti rakastaneensa piirtämistä ja haaveilleensa muotisuunnittelijan urasta. Peruskoulun jälkeen hän suoritti käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa ja valmistui vaatetusartesaaniksi. Hän pyrki usean vuoden ajan vaatetukseen ja suunnitteluun suuntautuville linjoille kolmannen asteen koulutukseen, mutta sijoittui varasijoille.
– En ollut aikaisemmin hakenut vestonomi-tutkinto-ohjelmaan, sillä opetussuunnitelmassa ei mainittu vaatesuunnittelua yhtenä opintojen aiheena. Pandemian alkaessa tutustuin koulutukseen uudestaan. Koska uudistetussa ohjelmassa myös suunnittelu nousi esiin, päätin hakea Metropoliaan ja pääsin vihdoin jatkamaan vaatetusalan opintojani.
Opiskelu ammattikorkeakoulussa on ollut Emilian mielestä sekä intensiivistä että monipuolista. Hän kertoo oppineensa paljon vaatetusalasta kokonaisuutena.
– Opinnot kattavat kaiken mallistosuunnittelusta, vaatteiden teknisestä piirtämisestä, tuotannon ohjeistamisesta, kaavoittamisesta sekä sarjonnasta aina markkinointiin ja ostotoimintaan saakka. Erityisen iloinen olen siitä, että uudistettuun vestonomi-opetussuunnitelmaan sisältyy paljon opetusta vastuullisuudesta, kiertotaloudesta sekä 3D-suunnittelusta. Näin valmistuvat vaatetusalan ammattilaiset ovat perillä alan tämänhetkisistä haasteista ja niihin löytyvistä ratkaisumahdollisuuksista.
– Tässä vaiheessa opintojani olen erittäin tyytyväinen siihen, ettei minusta tulekaan muotisuunnittelijaa, vaan tulevaisuuden uravaihtoehtoni ovat paljon laajemmat.
Tuleville vestonomi-opiskelijoille Emilia Sjönberg antaa vinkiksi, että kannattaa varautua itsenäiseen ja itseohjautuvaan opiskeluun. Lähiopetusta on aikaisempiin koulutusasteisiin verrattuna suhteessa vähemmän. Opiskelijoilta odotetaan motivaatiota sekä vastuunottoa omien opintojen edistämisestä.
Omaan opiskeluun pääsee vaikuttamaan paljon: kursseista pyydetään palautetta ja palautteeseen reagoidaan jatkuvasti. Vaikka hakijoilta ei vaadita aiempaa kokemusta tai opintoja vaatetusalalta, mainitsee Emilia omalla kohdallaan suureksi eduksi artesaanitutkintonsa erityisesti kaavoituksen näkökulmasta.
– Parhaimpina asioina Metropoliassa koen mahtavat opiskelukaverini sekä heidän kanssaan luodun auttavan ja kannustavan yhteishengen.
Kuvassa Emilialla on päällään itse tekemänsä "Upcycling Emotions", jonka hän valmisti Metropolian Kestävän kehityksen -teemaviikon näyttelyyn. Teoksellaan hän halusi haastaa vaatteisiin kyllästymistä purkamalla osiin ja yhdistämällä kaksi käytettyä vaatekappaletta täysin uudeksi ja jopa arvokkaammaksi kokonaisuudeksi.