Työelämässä jo olevalle korkeakoulututkinto: Metropolia avaa uudenlaiset väyläopinnot työelämän osaajille

Julkaistu

Työelämässä jo olevat voivat jatkossa suorittaa työelämäväyläopintoja ja hakea erillishaun kautta Metropoliaan opiskelemaan korkeakoulututkintoa. Hakeminen työelämäosaajan väyläopintoihin on joustavaa, koska haku on auki ympäri vuoden. Väylän tavoitteena on nostaa suomalaista koulutus- ja osaamistasoa, vastata osaajapulaan ja tukea yhteiskunnan uudistumista.

Työelämän osaajat, joilla on alansa työkokemusta mutta ei välttämättä korkeakoulututkintoa, voivat nyt suorittaa väyläopintoja ja hakea niiden avulla Metropoliaan opiskelemaan. 60 opintopisteen laajuiset väyläopinnot on tarkoitettu tehtäväksi töiden ohella enintään kahden vuoden aikana. Opintopisteet sisällytetään tutkintoon, kun opintoja pääsee jatkamaan tutkinto-opiskelijana.

Työelämäosaajan väyläopinnot on tällä hetkellä otettu Metropoliassa käyttöön esitys- ja teatteritekniikan, sairaanhoidon, vanhustyön ja jalkaterapian koulutusohjelmissa. Väylä antaa hakukelpoisuuden hakea kyseiseen tutkintoon opiskelijaksi kevään tai syksyn erillishaussa.

Jatkuvan oppimisen asiantuntija Aija Saarinen kertoo, että Metropoliassa on työelämäosaajan väyläopintojen kautta hakeville tarjolla muutamia kymmeniä paikkoja vuosittain, ja määrää halutaan lisätä.

“Erityistä näissä väyläopinnoissa on se, että haku niihin on auki koko ajan, mikä on erittäin joustavaa työelämässä jo olevan näkökulmasta. Väyläopintojen aloittamista ei tarvitse odottaa vuotta, vaan ne voi aloittaa heti, kun itselle sopii”, Saarinen kertoo.

Työelämäosaajan väyläopintoihin voi hakea henkilö, jolla on vähintään kolme vuotta väyläopintojen alan työkokemusta sekä työpaikka alalta. Väylä on suunniteltu palvelemaan työelämässä jo olevaa mahdollisimman hyvin, ja oman alan työtä hyödynnetään opinnoissa monin tavoin. Omaa työtä ja työympäristöä hyödynnetään väyläopinnoissa muun muassa niin, että työprojekteja opinnollistetaan. Tällöin opiskelija voi samaan aikaan kerryttää opintopisteitä ja saada uutta näkökulmaa työhönsä.

“Suomi tarvitsee osaavia ihmisiä menestyäkseen. Uudella työelämäosaajan väyläopintomallilla tavoittelemme työelämässä toimivia alan ammattilaisia korkeakouluopintojen pariin. Samalla tavoitteenamme on koulutus- ja osaamistason nosto, osaajapulaan vastaaminen ja yhteiskunnan uudistumisen tukeminen”, Saarinen sanoo.

Työelämäväylä on joustava tapa aloittaa korkeakouluopinnot

Ensimmäiset opiskelijat työelämäosaajan väyläopinnoissa ovat aloittaneet elokuussa 2023 ja ensimmäiset heistä pääsevät hakeutumaan tutkinto-opiskelijoiksi alkuvuodesta 2025.

Esitys- ja teatteritekniikan tutkintovastaava Mikko Pirinen kertoo, että työelämäosaajan väyläopintoihin hakeutuvan kanssa käydään ohjauskeskustelu heti haun jälkeen. Tällä tavoin hakijan kanssa voidaan räätälöidä henkilökohtainen opiskelusuunnitelma juuri hänen omiin tarpeisiinsa ja osaamiseensa.

“Väyläopintoihin hakeutuvissa on mukana paljon kokeneita henkilöitä, joilla on jopa 10–20 vuotta alansa työkokemusta, mutta myös sellaisia, joilla on muutama vuosi alansa työkokemusta. Esitystekniikan ammattikenttä on moninainen aina nukketeatterista stadionkonsertteihin ja kokoustekniikasta kokonaisvaltaisiin, moniaistillisiin elämyksiin. Tällä hetkellä meillä on väyläopiskelijoita mukavasti eri puolilta alaa, jolloin mahdollistuu verkostoituminen ja keskustelu eri näkökulmista”, Pirinen kertoo.

Pirisen mukaan iso osa väyläopinnoista toteutuu monimuotoryhmän kanssa, mikä parantaa vertaisoppimisen ja verkostoitumisen mahdollisuuksia.

Esitys- ja teatteritekniikka ottaa työelämäväylään opiskelemaan viisi opiskelijaa vuosittain, ja tällä hetkellä väylässä opiskelee kymmenen eri vaiheessa olevaa henkilöä. Pirinen korostaa joustavuuden tärkeyttä, kun kyseessä ovat työelämässä olevat hakijat.

“Hakijat arvostavat väylän joustavuutta paljon. Verkko-opinnot voi aloittaa itsenäisesti heti, kun on saanut paikan väylästä. Hakijan olemassaolevan osaamisen arvostaminen on meille tärkeää, ja opintojen suunnittelussa nojataankin aiempaan osaamiseen. Työelämäväyläopintoja voi myös aikatauluttaa hieman rennommin kuin muita opintoja”, Pirinen sanoo.

Metropolian sivuilla voit lukea lisää väyläopinnoista ja niihin hakeutumisesta.

Lisätiedot:

Aija Saarinen
Jatkuvan oppimisen asiantuntija
Metropolia Ammattikorkeakoulu
aija.saarinen [at] metropolia.fi (aija[dot]saarinen[at]metropolia[dot]fi)

Lisätiedot esitys- ja teatteritekniikan väyläopinnoista:

Mikko Pirinen
Tutkintovastaava
Metropolia Ammattikorkeakoulu
mikko.pirinen [at] metropolia.fi (mikko[dot]pirinen[at]metropolia[dot]fi)