Sosiaalialan lehtori Elina Savolainen: Opettajana haluan tuoda korkeakouluopiskelijoille käytäntöä ja teoriaa sopivassa dialogisessa suhteessa"

Julkaistu

Yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalialan AMK-tutkinnon lehtori, on työskennellyt Metropoliassa jo 15 vuoden ajan. Oheisessa haastattelussa hän jakaa ajatuksiaan sosiaalialan tulevaisuudesta, Metropoilassa opiskelusta ja alan monipuolisista työllistymismahdollisuuksista.

Kerro omasta koulutus- ja työtaustastasi

Olen Elina Savolainen ja valmistunut Itä-Suomen yliopistosta yhteiskuntatieteen tohtoriksi, sosiaalipedagogiikan pääaineesta. Lisäksi olen laillistettu sosiaalityöntekijä ja aikuisten koulutukseen suuntautunut opettaja Helsingin yliopistosta.

Olen suuntautunut käytännön työssä erityisesti lastensuojeluun ja sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Urallani on kulkenut rinnakkain koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön työn kolminaisuus, ja tämä on pitänyt oman työuran moniulotteisena ja mielenkiintoisena.

Metropoliassa toimin lehtorina sosiaalialan koulutusohjelmassa. Toinen osa työstäni on käytännön työtä: työskentelen ympäri vuorokauden auki olevissa sosiaali- ja kriisipäivystyksissä Helsingissä ja Uudellamaalla.

Mikä on saanut sinut erikoistumaan omaan alaasi?

Alunperin lähdin sosiaalialalle halusta tehdä ihmisläheistä työtä. Minulla on vahva kiinnostus yhteiskuntaan ja sosiaalisiin kysymyksiin. Koen tärkeänä, että saan tehdä merkityksellistä työtä.

Mitä työelämän trendejä näet sosiaalialalla?

Yhteiskunnassamme on nyt hyvin paljon huolestuttavaa kehityskulkua, joka uhkaa ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveysongelmat sekä alaikäisten katurikollisuuden määrä on noussut ja samanaikaisesti sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan.

Sosiaalialalla näen tärkeäksi tulevaisuuteen katsomisen. Etenkin ennaltaehkäisevään työhön on laitettava panoksia, niin yhteiskunnan kuin yksilöiden kannalta. Meidän on tärkeää tukea yksilöiden osallisuutta, ettei syntyisi enempää turvattomuutta, polarisaatiota tai syrjäytymistä.

Ajankohtaista on myös turvallisuusnäkökulma, niin asiakkaan kuin työntekijän kannalta. Ammattietiikkaan, asiakas- ja työturvallisuuteen sekä kriisi-, trauma- ja väkivaltanäkökulmiin liittyvillä opintojaksoilla koulutamme tulevia sosiaalialan ammattilaisia asiakastilanteisiin, myös haasteellisiin kohtaamisiin.

Mitä haluat opettajana antaa opiskelijoillesi? 

Haluan opetuksessani tuoda opiskelijoille käytäntöä ja teoriaa sopivassa dialogisessa suhteessa. Minulla on toinen jalka käytännön työelämässä ja tämä on ollut antoisaa opetustyön kannalta.

Olen Metropolian sosionomitutkinnon opetussuunnitelmavastaava. Tutkintomme perustuu sosiaalipedagogiikan viitekehykseen, josta olen tehnyt väitöskirjatutkimukseni. Koen tärkeänä, että opetus perustuu ajankohtaiseen tutkimustietoon ja työelämän tarpeeseen. Uskon, että pystyn tarjoamaan sosionomin työstä realistisen kuvan, mutta myös välittämään myös kehittävää ja tulevaisuuteen katsovaa osaamista.

Mikä on saanut sinut pysymään Metropoliassa jo 15 vuotta?

Tulin Metropoliaan opettajaksi vuonna 2009, tehdessäni väitöskirjaa sosiaalipedagogiikasta. Olen viihtynyt Metropoliassa hyvin, varsinkin opiskelijoilta saan virtaa. Olen iloinen, että opetustyön rinnalla olen voinut tehdä tutkimusta ja jatkaa myös käytännön töitä. Uskon, että tämä on opetukseni kannalta tärkeä tekijä.

Miksi kannattaa opiskella sosionomiksi?

Sosionomina saat mahdollisuuden tehdä yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkityksellistä työtä. Näen, että myös oman hyvinvoinnin kannalta on iso merkitys sillä, että kokee oman työnsä merkitykselliseksi.

Työ on ihmisläheistä, toiminnallista ja monipuolista. Sosionomeilla on todella erinomainen työmarkkinatilanne jo opintojen aikana, mikä luo turvaa oman elämän suunnitteluun. Sosiaaliala tarjoaa laajat työmahdollisuudet kaikilla sektoreilla, ja sosionomina työtä voi tehdä läpi koko elämänkaaren, niin vauvojen kuin vanhusten parissa.

Millaisia työvaihtoehtoja sosionomilla on tarjolla?

Sosiaalialalla on todella laajat työskentelymahdollisuudet. Ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomit voivat työskennellä esimerkiksi sosiaaliohjauksessa, varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa tai vammaistyössä. Toisaalta työpaikka voi löytyä myös aikuissosiaaliohjauksessa- ja sosiaalityössä toimeentuloasioiden, asunnottomuuden tai päihderiippuvuuden parissa. Vaihtoehtoja löytyy myös hankkeista, järjestöistä ja kansalaistoiminnasta sekä yksityiseltä sektorilta. Työmahdollisuuksia on myös esihenkilö- ja johtotehtävissä.

Uusi työllistymisen kenttä on esimerkiksi koulusosionomin työ. Se on ennaltaehkäisevää työtä ja varhaista puuttumista, jonka tavoitteena on tukea lasten ja luokkaryhmien sosiaalista hyvinvointia koulussa. Työhön kuuluu myös monialaista työskentelyä sekä työskentelyä lapsen läheisverkoston kanssa. Opiskelijamme jotka ovat tehneet harjoitteluja koulussa, jotka saaneet erinomaista palautetta koulun opettajilta.

Sosionomi voi myös myöhemmin päivittää osaamistaan ylemmällä ammattikorkeakoulututkinnolla. Työelämän tarpeisiin kehitetty YAMK- sosionomitutkinto on erityisesti työn kehittämiseen ja johtamiseen liittyvä. Tutkinto sopii heille, joilla on jo työuraa taustalla ja haluavat kehittää omaa työtään.

Millaisilla taustoilla sosiaalialan opiskelijat tulevat Metropoliaan?

Sosionomiopinnoissa moninainen opiskelijaporukka on suuri rikkaus. Meillä on paljon suoraan toiselta asteelta tulevia, mutta myös alanvaihtajia. Ikähaarukka on laaja 18-60 vuoden välillä, ja tämä on todella hienoa. Sosiaalialalla myös työelämässä arvostetaan moninaisuutta.

Miksi kannattaa opiskella sosionomiksi juuri Metropoliassa?

Meillä on aivan Myllypuron metroaseman vieressä uusi hieno kampus ja käytännölliset opetustilat. Metropoliasta löytyy ammattitaitoisia ja kokeneita opettajat sekä monipuolinen opettajakunta. Monimuotototeutukseen kuuluu lähiopetusta kampuksella, mikä on saanut opiskelijoilta hyvää palautetta. Pääkaupunkiseutu tarjoaa myös kiinnostavan työelämäyhteistyön mahdollisuuden ja laajan valikoiman kiinnostavia harjoittelupaikkoja.

Opintoihin kuuluu neljä harjoittelujaksoa, joten opiskelijat luovat kattavat verkostot työmarkkinoille, osa tekee jo opintojensa aikana keikkatöitä sosiaalialalla. Monilla onkin jo valmistuessaan itseään kiinnostava työpaikka valmiina. Halutessaan opiskelija saa myös kattavat kansainvälistymismahdollisuudet, joko perinteisessä tai lyhytvaihdossa, taikka virtuaalivaihdossa kotimaassa.

Metropoliassa sosionomikoulutuksia tarjotaan useammissa toteutuksissa. Meiltä voi valmistua sosiaaliohjauksen tai varhaiskasvatuksen sosionomiksi. Tutkinnon suoritustapoja on monia: sen voi opiskella myös monimuotototeutuksena, verkkototeutuksessa tai englanniksi. Metropolian sosionomitutkinnossa tehdään yhteistyötä myös muiden tutkintojen ja hankkeiden kanssa. Sosiaali- ja terveysalan tutkintoja opiskellaan keskitetysti hyvinvoinnin rakentajien kampuksella Myllypurossa, joten sote-alan tulevat ammattilaiset pääsevät tutustumaan toisiinsa jo opintojen aikana.

Lue lisää sosiaaliohjauksen sosionomiopinnoista Metropoliassa

Lue lisää sosiaaliohjauksen verkkopohjaisista sosionomiopinnoista Metropoliassa

Lue lisää varhaiskasvatuksen monimuotototeutuksen sosionomiopinnoista Metropoliassa