Huippu-urheilija ja opiskelija Heta Tuuri: Iloisin mielin syyslukukauteen
Metropoliassa neljättä vuotta opiskeleva korkeushyppääjä Heta Tuuri aloitti syyslukukauden 2022 silmin nähden energisenä. Rakennusarkkitehtuuria opiskeleva 27-vuotias huippu-urheilija pyrkii ylöspäin niin kisakentillä kuin akateemisessakin maailmassa. Metropolia tukee urheilijan elämää monin tavoin helpottaen urheilun ja opiskelun yhteensovittamista: arjessa on huomioitu korkealle tähtäävän urheilijan päivittäisharjoittelu, joustava opinto-ohjelma ja tukipalvelut. Myös koulun sijainti on Hetalle mieluinen, sillä Lauttasaaren asunnolta suora metroyhteys vie Myllypuroon alle puolessa tunnissa.
”Kesän kisakauden päättyessä olen innoissani, kun kampuksille pääsee taas täysipainoisesti. Viimeiset kaksi vuotta opinnot hoituivatkin pääsääntöisesti etänä koronarajoitusten ollessa päällä. Näin urheilijana kiitosta saa myös naapurirakennuksessa sijaitseva Liikuntamylly, johon pääsen näppärästi tekemään osan treeneistäni”, sanoo Heta hymyillen.
Viihtyisät tilat kampuksilla tukevat oppimista
Rakennusarkkitehtuurin lähiopetus toteutetaan pääsääntöisesti Myllypuron hyvinvoinnin rakentajien kampuksella tutkinnon omalla studiolla. Samaisesta tilasta löytyvät myös tietokoneet alakohtaisine suunnitteluohjelmistoineen. Heta viihtyy luentojen ulkopuolellakin modernilla kampuksella, jonne itsenäinen opiskelu on helppo keskittää. Neljästä siivestä koostuva rakennus on kuin pieni kaupunki, jossa liikkuu päivittäin jopa 6000 opiskelijaa ja 500 työntekijää.
”Jokaisen kerroksen auloissa on mukavia sohvia vapaamuotoisempaan opiskeluun ja oleskeluun. Opiskelijoiden hyvinvointiin on selvästi panostettu kampuksen tiloissa. Tykkään kovasti myös kirjastosta, josta löytyy paljon lisämateriaalia tukemaan rakennusarkkitehtuurin opiskelua. Täytyy myös myöntää, että näin isolla kampuksella ihan kaikki tilat eivät ole vielä itselle tuttuja”, Heta nauraa.
Yhteisöllisyys auttaa jaksamaan
Heta kuvailee Metropolian yhteisöllisyyttä opintojen kantavaksi voimaksi. Hän alleviivaa, ettei vaikeiden asioidenkaan kanssa tarvitse jäädä yksin. Muiden opiskelijoiden luo kannattaa hakeutua ja jakaa ajatuksia opinnoista ja opiskelutavoista.
”Heti opinnot aloittaessani minulle tuli tunne, että opiskelukavereilta saa voimaa. Vaikka tuntisi olevansa hukassa, ovat muut valmiina auttamaan kovankin kiireenkin keskellä omien kykyjensä mukaisesti. Koen rakennusarkkitehtuurin opiskelijoiden vertaistuen tärkeimmäksi, mutta myös opettajilta saa apua. Tästä on hyvä jatkaa opintoja omaan tahtiini”, päättää Heta.
Suomen suurimpana ja monialaisimpana ammattikorkeakouluna Metropolia on suunnannäyttäjä osaamisen rohkeassa uudistamisessa ja kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Arvojensa mukaisesti Metropolia haluaa olla mukana tukemassa opiskelijansa matkaa kohti korkeushypyn kirkkainta kärkeä mahdollistaen tavoitteellisen tutkinto-opiskelun ja huippu-urheilun. Hyvin käynnistynyt sponsoriyhteistyö jatkuu nyt toista vuotta.