Esitys- ja Teatteritekniikan osaaja – Kasimir Eskola yhdistää musiikin ja tekniikan urakseen

Julkaistu

Kasimir Eskola, 25, opiskelee Metropolian Arabian kampuksella esitys- ja teatteritekniikkaa. Opinnot ovat tällä hetkellä toisen vuoden kohdalla ja halusimmekin tässä vaiheessa opiskelua kuulla Kasimirin ajatuksia opinnoista ja alasta tähän mennessä.

Tie esitys- ja teatteritekniikan alalle

Kasimirin kiinnostus esitystekniikkaan syntyi musiikin ja tekniikan yhdistämisestä. Ennen nykyisiä opintojaan hän opiskeli elokuva- ja TV-alaa Laajasalon opistossa, ja opintojen parissa huomasi kiinnostuneensa erityisesti valaisusta ja visuaalisesta suunnittelusta. Esitys- ja teatteritekniikka tuntuikin luontevalta valinnalta, jossa hän voi yhdistää intohimonsa musiikkiin ja visuaalisuuteen. "Olen aina ollut kiinnostunut musiikista ja tekniikasta ja pitkään harrastunut kummankin parissa. Valosuunnittelussa on ollut hieno mahdollisuus yhdistää näitä kahta maailmaa, ja nykyiset opinnot ovat vain vahvistaneet sitä fiilistä, että olen oikealla tiellä."

Pienet opiskeluryhmät takaavat ainutlaatuiset opiskelukokemukset

Kasimir opiskelee Arabian kampuksella, jossa esitys- ja teatteritekniikan vuosikurssien ryhmäkoot ovat pieniä. Hän kokee, että pienryhmäopiskelu mahdollistaa ainutlaatuisen kokemuksen tiiviistä yhteisöstä ja henkilökohtaiselta tuntuvan opetuksen. Toisaalta se tuo myös haasteita, sillä tekijöitä on ryhmässä vähän, mutta vastuu projekteissa jakautuu opiskelijoille tasaisesti kaikille.

Toisaalta Kasimir toteaa, että "Vaikka pieni ryhmä tarkoittaa paljon vastuuta, se mahdollistaa myös sen, että opettajat ehtivät auttaa yksilöllisemmin ja kysymyksiin saa aina vastauksia. Opettajien kanssa työskentelystä on tullut myös henkilökohtaisempaa ja heihin tutustuu syvemmin kuin isommissa opiskelijaryhmissä"

Oman alan töihin jo opintojen aikana Opiskelija Kasimir tekemässä valotyötä

Kasimir on ollut aktiivinen työelämässä jo opintojensa aikana. Hän työskentelee valoteknisenä työntekijänä mm. yökerho Ääniwallissa ja vaihtelevasti muissa Kallion ravintolakeskittymän klubeissa, joissa hän vastaa keikkojen ja klubitapahtumien valoista. Lisäksi hän suoritti helmikuussa kuukauden mittaisen teatteriharjoittelun, joka avasi näkökulmia näyttämötekniikan maailmaan. "On ollut uskomatonta päästä tekemään töitä jo opintojen aikana. Keikoilla työskentely yhdistää musiikin ja valosuunnittelun täydellisesti, ja tuntuu, että olen löytänyt oman juttuni."

Tulevaisuuden suunnitelmat

Kasimir haaveilee urasta valosuunnittelijana tai valo-operaattorina erityisesti live-esiintymisten parissa. Hän suunnittelee vaihtoon lähtöä seuraavana vuonna, ja kiinnostaviksi vaihtokohteiksi ovat nousseet mm. Praha tai Wien. Myös ulkomaan harjoittelut kiinnostavat. "Haluaisin tulevaisuudessa päästä tekemään töitä keikkojen ja klubitapahtumien parissa, joissa visuaalisuus ja musiikki kulkevat käsi kädessä. Vaihto-opiskelu ja ulkomaan harjoittelut kiinnostavat, sillä niissä pääsisi kokemaan, miten ala toimii eri maissa ja usein myös isommalla skaalalla kuin Suomessa."

Lue lisää Esitys- ja teatteritekniikan opinnoista!

Esitys- ja teatteritekniikan medianomi on jatkuvasti valmis omaksumaan uusia teknologisia sovelluksia ja ottamaan vastaan uusien tuotantotapojen ja esitysmuotojen, kuten striimaus- ja virtuaalitapahtumien asettamia haasteita. Nopeasti muuttuvassa työssä korostuvat oppimisen taidot, jatkuvasti kehittyvä teknologiaosaaminen sekä työyhteisössä vastuullisesti toimimisen taidot. Esitys- ja teatteritekniikan medianomin osaamisessa keskeistä on toimiminen oman alueensa asiantuntijana teknis-taiteellisessa tuotantoprosessissa ja kattava esitystekniikan sekä teknisen suunnittelun tuntemus. Opiskelu tarjoaa valmiuksia jatkuvaan oppimiseen ja laaja-alaiseen ymmärrykseen alan nopeasti kehittyvässä ympäristössä.


Opinnot Esitys- ja teatteritekniikan koulutusalalla