Elina Borchers jatkoi Kuntoutuksen YAMK-tutkinnosta väitöskirjatutkijaksi
Kuka: Elina Borchers
Koulutus: Fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018. Kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Elina on väitöskirjatutkijana Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.
Elina Borchers työskentelee erityissuunnittelijana strategisen kehittämisen tuen yksikössä edistäen Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla toteutuvaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI).
Into oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen on kuljettanut Elinaa Kuntoutuksen YAMK-opinnoista tulevaisuudentutkimuksen opintoihin ja viimeisimpänä väitöskirjatutkijaksi yliopistoon.
Kertoisitko, missä työskentelet tällä hetkellä ja mitä työtehtäviisi kuuluu?
"Työskentelen Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla yhteisissä palveluissa (entinen hallinto) Strategisen kehittämisen tuen yksikössä erityissuunnittelijana. Tehtäviini kuuluu toimialatasoinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan eli TKI-toiminnan asiantuntijatuki sekä kehittäminen.
Työtehtäväni ovat moninaiset. Koordinoin muun muassa toimialan TKIO-verkoston toimintaa, suunnittelen ja vedän sen kokouksia ja työpajoja, valmistelen ja kehitän tutkimuslupatoimintaa, suunnittelen koulutuksia ja muita TKI-toimintaan liittyviä tapahtumia sekä kokoan tietoa ja tiedotan TKI-toimintaan liittyvistä asioista toimialalla.
Ajankohtaisesti suunnittelemme vaikuttavuuteen ja tietokantojen käyttöön liittyviä koulutuksia sekä toimialan tutkimustoiminnan juurruttamista ja levittämistä edistäviä Tutkimus tutuksi -tilaisuuksia. Työhöni kuuluu lisäksi paljon erilaista verkostotyötä Etelä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden kanssa."
Miten olet hyödyntänyt nykyisessä työssäsi Kuntoutuksen YAMK-tutkinnossa rakentunutta osaamista?
"Kuntoutuksen YAMK-opinnot tarjoavat monipuolista osaamista laajasti tutkimuksellisesta kehittämistoiminnasta. Nykyisessä työssäni olen hyödyntänyt oppeja todella monipuolisesti! Tutkimuksellista osaamista tarvitsen esimerkiksi jatkuvasti tehdessäni tutkimuslupavalmistelua tai sen prosesseja kehitettäessä.
Tutkinnon myötä rakentuneista työpajojen järjestämis- ja fasilitointitaidoista on suuresti hyötyä nykyisessä työssäni. Myös kirjoittamis- ja esiintymistaidot sekä argumentointiosaaminen on tullut hyötykäyttöön. Tutkinnon myötä olen oppinut soveltamaan akateemista tietoa työelämäkontekstiin käytännössä.
Tutkinnon tulevaisuusorientoituneisuus “nyrjäytti” ajatusmaailmaani hyvin suuresti ja sen olen napannut myös mukaan. Innostuin tutkinnon jälkeen opiskelemaan tulevaisuudentutkimusta ja se on ollut iso voimavara minulle työelämässä.
Erityisen paljon koen hyötyneeni siitä, että Kuntoutuksen YAMKissa opin tarkastelemaan asioita eri tasoilla ja erilaisista tulokulmista. Mikro-, meso- ja makrotason tarkastelu tai asiakkaan, ammattilaisen ja organisaation näkökulmasta asioiden katsominen on ollut hyödyllistä ja avartavaa. Opin käyttämään toimintaympäristön analyysitapoja ja työkaluja, kuten SWOT ja PESTEV, joita käytän vähintään viikoittain omassa työssäni edelleen jäsentäessäni monimutkaisia asioita.
Kaikista parasta ja hyödyllisintä tutkinto-ohjelmassa on kutenkin se, että siinä työskennellään kumppanuudessa erilaisten sidosryhmien kanssa. Olen oppinut verkostotyötä ja ennen kaikkea yhdessä tekemistä, yhteisen tavoitteen asettamista ja sitä kohti yhdessä ponnistelua. Se on ollut itselleni hyvin voimauttavaa ja väitän, että se on muuttanut kokonaan tavan, jolla teen töitä ja katson maailmaa nykyään. Olen ymmärtänyt, että tulevaisuus tehdään nykyhetken valinnoilla ja hyvä tulevaisuus rakennetaan yhdessä.
Tutkinnon myötä olen saanut myös ihan mahtavat työelämäverkostot sekä vanhoista opiskelukavereistani että tutkinnon opettajista. He ovat mieletön rikkaus! Minulle merkityksellinen kokemus oli myös tutkimuksellisen kehittämistyön tekeminen, jossa pääsin luomaan verkostoja järjestöpuolelle ja yrityksiin. Opinnäytetyön myötä sain tuoda yhteen eri sektoreiden työntekijöitä, sairaalan johtoa ja kuntoutujia. Sen pohjalta syntyi myös sellaisia kehittämisprojektin siemeniä, että olen kuullut niiden itävän vanhalla työpaikallani vieläkin, vaikka valmistumisestani on jo yli kuusi vuotta."
Mitä Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon suorittaminen on mahdollistanut omalla urapolullasi? Mitä hyötyä siitä oli sinulle?
"Kuntoutuksen YAMK mahdollisti minulle etenemisen fysioterapeutin tehtävistä kehittämistöihin. Valmistumisen jälkeen työskentelin lyhyen hetken suunnittelijana kolmannella sektorilla, jonka jälkeen siirryin soten hallintoon Helsingin sairaalan toiminnansuunnittelijaksi. Ilman tutkintoa ja sen tuomia valmiuksia tämä ei olisi ollut mahdollista. Tutkinto oli minulle kuin ponnahduslauta työurallani.
Työuran lisäksi tutkinto on mahdollistanut minulle myös jatko-opinnot. Reilu vuosi sitten minut hyväksyttiin Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselle tohtoriohjelmaan tekemään yhteiskuntapolitiikan väitöskirjaa."
Miksi kuntoutuksen YAMK-tutkinto kannattaa opiskella?
"Kuntoutuksen YAMK on rakennettu, kuten se opettaa. Siinä työskennellään yhteistoiminnassa opiskelutoverien, opettajien, työelämäkumppaneiden ja kuntoutujien kanssa. Erilaisia menetelmiä ja työkaluja opetellaan käytännössä ja sen lisäksi tutkinnossa on mahdollista oppia ja soveltaa akateemista tutkimustietoa ja toimintatutkimuksen tekemistä.
Tutkinto antaa laajat eväät erilaisiin asiantuntijatehtäviin sote-sektorilla ja miksei muuallakin. Olen sitä mieltä, että kuntoutuksen ammattilaiset ovat osallistamisen, osallistumisen, osallisuuden vahvistamisen ja ihmisen voimaantumisen asiantuntijoita ja sellaista osaamista tarvitaan ihan jokaisella alalla. Tutkinnossa voi oppia johtamistaitoja ja se syventää strategista ajattelua."
Miten sinulta sujui työn ja YAMK-opintojen yhdistäminen?
"Ensimmäisen puoli vuotta olin vanhempainvapaalla työstäni, jonka jälkeen palasin töihin 80 %:sti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opiskelupäivät olin palkattomalla vapaalla töistä. Opiskeluun liittyvät tehtävät ja opinnäytetyön tein vapaa-ajalla ja se sujui ihan hyvin, vaikka lapset olivat silloin aika pieniä ja puoliso kokopäiväisesti töissä. Valmistuin hyvin arvosanoin tavoiteajassa eli tutkinnon suorittaminen kesti osaltani 1,5 vuotta. Opiskelu oli vaativaa, mutta hyvin antoisaa."
Mikä oli parasta opinnoissasi Metropoliassa?
"Opiskellessani opinnot olivat läsnäopintoja (siihen maailman aikaan kaikki), joten koko päivä oli pyhitetty opiskelulle ja opiskelukavereihin tutustui hyvin. Päivät olivat intensiivisiä, mutta porukasta tuli tiivis ja siitä on jäänyt ystäviä, joiden kanssa sparraamme toisiamme edelleen.
Sisällön näkökulmasta parasta oli juuri tuo, että opintokokonaisuus ”elää kuten opettaa”: yhteiskehittely. Sekin oli hyvä juttu, että Metropolia on iso oppilaitos, mikä tarkoitti laajaa valikoimaa vapaasti valittavia opintoja. Itse opiskelin palvelumuotoilua ja joku toinen meidän ryhmässämme oli opintomatkalla Cernissä, mikä oli hänen mukaansa ihan huippureissu!
Yhteiskehittely ja moniammatillinen ryhmä olivat opintojen parasta antia – koko homman juoni. Moniammatillisuus auttoi laajentamaan näkökulmaa oman ”kuntoutuskuplan” ulkopuolelle, mikä rikasti opiskelua ja synnytti huikeita verkostoja! Lisäksi kaikilla opiskelukavereilla oli monen vuoden työelämäkokemus, ja meitä yhdisti kiinnostus tutkimukselliseen kehittämiseen. Opinnoissa yhdistyi työelämäkokemus, akateeminen osaaminen ja asioiden soveltaminen."
Kenelle suosittelisit Kuntoutuksen YAMK-opintoja?
"Suosittelisin ihan kenelle tahansa kuntoutuksen ammattilaiselle, joka haluaa opiskella ylemmän korkeakoulututkinnon muusta kuin tutkinnon ”tittelisyistä”, eli joka kaipaa sisällön puolesta laadukasta opintokokonaisuutta ja on valmis ponnistelemaan sen eteen. Opinnot eivät varmasti ole helpoimmasta päästä, tutkinnon saa varmaan helpommallakin, mutta nämä ovat olleet merkityksellisimmät ja sisällön puolesta parhaat opintopisteet, jotka minä olen opiskellut.
Tutkinto antaa laajat valmiudet kehittämis- ja johtamistehtäviin. Jos olet kiinnostunut tekemään maailmasta hiukan paremman paikan kuin se nyt on, suosittelen!"
Lisätietoja
Tutustu Kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkintoon tutkinnon sivuilla