Aiempaa arvaamattomampi maailmanpolitiikka koettelee EU:n päätöksentekoa. Luotammeko sen kykyyn vastata tulevaisuuden haasteisiin, kun kilpailukyky on yhä keskeisemmässä roolissa globaalissa taloudessa? Selviääkö unioni sisämarkkinoiden pelisääntöjä, ilmastoa ja muuttoliikkeiden hallintaa koskevien kysymysten ratkaisemisessa? Mihin voimistunut poliittinen ja alueiden välinen vastakkainasettelu johtaa?
Tervetuloa mukaan jo 26. kerran toteutettavaan Leppävaara-Albergan Rotaryklubin, Metropolia Ammattikorkeakoulun, Helsingin seudun kauppakamarin ja Espoon kaupungin järjestämään kutsuseminaariin. Tilaisuudessa asiantuntijat valottavat Suomen kannalta olennaisia EU-teemoja sitä, mitä kehityskulkuja meidän suomalaisten on silmä kovana seurattava, jottemme ole perässähiihtäjiä ja muiden jäsenmaiden vietävissä. Suomelta vaaditaan aktiivista ja ennakoivaa otetta EU:ssa, mutta mihin rajalliset vaikuttamiskeinot tulee nyt kohdistaa?
Tilaisuus on suunnattu metropolialueen eri organisaatioiden asiantuntijoille, yritysten ja työelämän edustajille, poliittisille päättäjille ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille. Tilaisuus alkaa 10.9. klo 16.30 kahvitarjoilulla ja päättyy noin klo 20. Itse seminaari alkaa klo 17 ja ohjelman päätyttyä Espoon kaupunki tarjoaa buffet-illallisen.
Ilmoittaudu Syysseminaariin e-lomakkeella 6.9.2024 mennessä.
Syysseminaarin ohjelma
17.00 Seminaarin avaus
Saija Äikäs, johtaja Helsingin seudun kauppakamari Tuire Ranta-Meyer, Leppävaaran rotaryklubin presidentti
17.10 Tervetuloa Metropolia Ammattikorkeakouluun – mitä mahdollisuuksia ja verkostoja EU tarjoaa suomalaiselle ratkaisijakorkeakoululle
Riitta Konkola, toimitusjohtaja-rehtori
EU-vaikuttaminen ja eurovaalien jälkeiset kohtalonkysymykset Mervi Katainen, VTT, Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Hajanaisia havaintoja EU:n sisämarkkinoiden tilasta ja kehityksestä Mika Kuismanen, PhD (econ.), VTL., ekonomisti, Rahapeliala ry:n toimitusjohtaja
EU:n ja kilpailukyky ja uuden kauden keskeiset teemat Henna Virkkunen, MEP/europarlamentaarikko
18.20 Tauko
18.30 Euroopan unioni ja Espoon kasvun edellytykset Jukka Mäkelä, kaupunginjohtaja
EU:n sisäinen turvallisuus - mitä keinoja ja toimenpiteitä unioni edistää Tarja Mankkinen, DG Homen projektipäällikkö, sisäministeriön kehitys- päällikkö
Kokonaiskuva EU:n tilasta ja suunnasta
Tuuli-Maaria Aalto, EU-politiikkayksikön päällikkö, valtioneuvosto
19.35 Päätössanat
19.40 Buffet iltapala
Ohjelman muutokset mahdollisia
Seminaarin puheenjohtaja OTK, MBA Saija Äikäs, Helsingin seudun kauppakamari
Lisätiedot
Tuire Ranta-Meyer, p. 050 526 2002
tuire.ranta-meyer [at] metropolia.fi (tuire[dot]ranta-meyer[at]metropolia[dot]fi)