Metropolia-säätiö jakoi stipendejä valmistuneille

18.6.2021 - 09:45

Metropolia-säätiöllä on ilo jakaa kesäkuun valmistujaisissa enemmän tunnustusstipendejä kuin koskaan. Erityisen hienoa on ollut nimikkostipendien laajentunut kirjo ja monien yritysten tai organisaatioiden lisääntynyt halu osoittaa stipendin avulla valmistuneet tervetulleiksi alalle.

”Edelleen on paljon opiskelijoita, jotka olisivat tunnustuksen ansainneet, mutta joiden opiskelualalla ei säätiöllä ole vielä rahastoa tai kohdennettuja lahjoitusvaroja. Pienikin lahjoitus stipendirahastoon on merkittävä ele ja motivoi ammattikorkeakoulusta valmistuvia työelämään siirtymisen kynnyksellä”, sanoo Metropolia-säätiön asiamies ja Metropoliassa yhteistyöstä ja verkostoista vastaava johtaja Tuire Ranta-Meyer.

Säätiö jakaa tekniikan alan rahastostaan vuosittain 40 kappaletta á 400 euron valmistumisstipendiä.

Uusina stipendeinä jaettiin ensimmäistä kertaa Synlab-stipendit radiografian ja sädehoidon sekä bioanalytiikan tutkinnoista valmistuneille opiskelijoille, Seppo Liukon rahaston stipendi auto- ja ajoneuvotekniikasta valmistuvalle sekä klassisen laulun Ranta-Meyer-Rautavaara -kannustusstipendi musiikin koulutusohjelman ansioituneelle opiskelijalle. Myös Vantaan Akateemiset Naiset ry on päättänyt myöntää vuosittain stipendin vantaalaiselle, Myyrmäen kampuksen tutkinto-ohjelmista valmistuneelle naisopiskelijalle. Reijo Rautauoman säätiö on päättänyt kesäkuun 2021 kokouksessaan opinnäytestipendiohjelmasta korkeatasoisen, suomenkielisen ja käytännönläheisen logistiikka-alan opinnäytetyön palkitsemiseksi.

Perinteisiä muita nimikkostipendejä ovat Leena Valvanteen rahaston Paras kätilö -tunnustus, Juho Vainio säätiön Terveellinen rakennus -opinnäytetyöstipendi, Henry Fordin ja Katsastustoiminnan tukisäätiön stipendit auto- ja ajoneuvotekniikan valmistuville, Vantaan Energian stipendit, Elomatic-stipendit, Helsingin yrittäjät Keski-Helsinki ry:n stipendi kulttuurialalta valmistuvalle, Helsingin Telakan tunnustusstipendit sekä Muotoilu-ja media-alan tunnustusstipendit.

Kaikki stipendien saajat ovat listattuna uutisen lopussa.

Metropolia-säätiö onnittelee lämpimästi stipendinsaajia ja toivottaa kaikille valmistuneille hyvää jatkoa! Mahdollisista stipendilahjoituksista ja niihin liittyvistä ideoista voi olla yhteydessä säätiön asiamies Tuire Ranta-Meyeriin.

Lisätietoja

Metropolia-säätiön asiamies
Yhteistyöstä ja verkostoista vastaava johtaja
Tuire Ranta-Meyer
tuire.ranta-meyer@metropolia.fi
p. 050 526 2002

Lue lisää Metropolia-säätiöstä

Stipendien saajat keväällä 2021

Uudet nimikkostipendit

Synlab-stipendi:

  • Kekkonen Leena, radiografia ja sädehoito
  • Pohjola Sari, bioanalytiikka

Seppo Liukon stipendi

  • Niemi Joni, auto- ja ajoneuvotekniikka

Ranta-Meyer-Rautavaara -stipendi

  • Rautasuo Maija, musiikki / klassinen laulu

Vantaan Akateemiset Naiset -stipendi

  • Niemi Maria, Master's Degree Programme in Business Informatics

Nimikkostipendit

Katsastustoiminnan tukisäätiön stipendi

  • Ylinärä Teemu, auto- ja ajoneuvotekniikka

Henry Fordin säätiön stipendi

  • Pihlhjerta Patrik, auto- ja ajoneuvotekniikka
  • Ikävalko Tatu, auto- ja ajoneuvotekniikka

Kaarina Vuoriston rahaston stipendi

  • Tuusjärvi Antti, Rakennustekniikka, infrarakentaminen
  • Savolainen Ville, Maanmittaustekniikka
  • Partanen Anne, Maanmittaustekniikka

Juho Vainion Terveellinen rakennus -stipendi

  • Timonen Niko, Rakennustekniikka
  • Kemppi Jarkko, Rakennusalan työnjohto
  • Kaikkonen Elisa, Rakennusalan työnjohto
  • Mäkinen Sami, Rakennusalan työnjohto
  • Yli-Hakala Anu, Rakennusalan työnjohto
  • Zharkova Anna, Sustainable Building Engineering
  • Isoaho Aleksi, Talotekniikka
  • Paltamaa Leena, Talotekniikka
  • Laamanen Mikko, Talotekniikka

Vantaan Energian stipendit

  • Hongisto Topi, sähkövoimatekniikka
  • Hanttunen Tommi, automaatiotekniikka
  • Vuonokari Tuulikki, energia- ja ympäristötekniikka
  • Himanen Satu, energia- ja ympäristötekniikka

Keski-Helsingin yrittäjien kannustusstipendi kulttuurialalle

  • Turunen Maija, Musiikki
  • Kiuru Jaakko, Musiikki

Leena Valvanteen rahaston Paras kätilö -stipendi

  • Hyötyläinen Jasmin, Terveydenhoito, kätilötyö

Elomatic-stipendi

  • Kettunen Kalle, energiatekniikka
  • Virtanen Aleksi, konetekniikka
  • Sami Faraj, sähkö- ja automaatiotekniikka

Muotoilun ja median kannustusstipendit

  • Nissinen Jukka-Pekka, esitys- ja teatteritekniikka
  • Pienipaavola Mikko, elokuva ja televisio/elo
  • Alatalo Anni, elokuva ja televisio/metu
  • Sutinen Riikka, digitaalinen muotoilu
  • Engholma Jimi, 3D animointi ja -visualisointi
  • Solla Auroora, sisustusarkkitehtuuri
  • Tuomainen Aliisa, tekstiilisuunnittelu
  • Anttonen Noora, teollinen muotoilu
  • Peltonen Joonas, XR Design
  • Hannola Venla, visuaalinen muotoilu, graafinen suunnittelu
  • Jaatinen Lauri, visuaalinen muotoilu, liikkuva grafiikka
  • Kejonen Jenna, sisustusarkkitehtuuri
  • Nissinen Emilie, sisustusarkkitehtuuri
  • Koistinen Elina, sisustusarkkitehtuuri
  • Mäkinen Eetu, teollinen muotoilu
  • Cordeiro Rezende-Hovi Paula, tekstiilisuunnittelu
  • Sammela Hanna, vaatetus

Tekniikan valmistumisstipendit

  • Kyllönen Anjuska, Tuotantotalous / ICT liiketoiminta
  • Saari Camilla, Tuotantotalous / Toimitusketjun johtaminen
  • Poutanen Andrei, Rakennusarkkitehtuuri
  • Haapio Otto, Energia- ja ympäristötekniikka / energiantuotantotekniikka
  • Henna Pedersen, Energia- ja ympäristötekniikka / ympäristötekniikka
  • Pilhjerta Patrik, Ajoneuvotekniikka
  • Semenuk Matti, Ajoneuvotekniikka
  • Heino Jasmiina, Maanmittaustekniikan tutkinto-ohjelma
  • Nieminen Kasper, Konetekniikka
  • Mustonen Kalle, Tieto- ja viestintätekniikka / Ohjelmistotuotanto
  • Forsman Oskari, Sähkö- ja automaatiotekniikka/ sähkövoimatekniikan pääaine
  • Vepsä Jere, sähkö- ja automaatiotekniikka/automaatiotekniikka
  • Nurminen Antti, Sähkö- ja automaatiotekniikka/elektroniikan pääaine
  • Raudaskoski Henna, Talotekniikan tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • Kilpeläinen Ida, Tieto- ja viestintätekniikka / Ohjelmistotuotanto
  • Nasiri Abarbekouh Mahdi, Electronics
  • Lahtinen Sami, Talotekniikan tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • Koivuranta Jani, Talotekniikan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • Kujala Mikko, Talotekniikan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • Nieminen Toni, Talotekniikan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • Peltola Emmi, Talotekniikan tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • Nordman Niko, Rakennusalan työnjohto, LVI-tekniikka
  • Pasanen Bruno, Tuotantotalous
  • Virtanen Samuli, Mobile Solutions
  • Hyvönen Eveliina, Mediatekniikka