Espoon kaupunki kertoi rakennuksen huonosta kunnosta – Leppävaaran kampuksen muuton suunnittelu väistöön on aloitettu

15.2.2019 - 12:00

Metropolian Leppävaaran kampuksen kiinteistön omistaja Espoon kaupunki kertoi kampuksen rakenteiden huonosta kunnosta 14. helmikuuta 2019 ja kehottaa Metropoliaa siirtämään kampuksen toiminnot pois Vanha maantie 6:sta.

Metropolia on aloittanut opetukseen ja muuhun toimintaan liittyvien vaihtoehtojen suunnittelun välittömästi ja kampuksen toimintojen muuton väistötiloihin.

Leppävaaran älykkäiden ratkaisujen kehittäjäkampuksella on noin 3000 opiskelijaa ja 140 työntekijää.

Espoon kaupungin rakennusten hankkimisesta ja ylläpidosta vastaavan Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtisen mukaan kohteessa on tehty kymmenen vuoden aikana useita kuntotutkimuksia ja seurattu siirtymä- ja painumamittauksilla rakennuksen liikkeitä.

"Tähän mennessä saamamme tiedon mukaan, ja varmistaaksemme opiskelijoiden ja työntekijöiden turvallisuuden, rakennusta ei voida pitää enää käyttäjälle riittävän turvallisena, vaan rakennuksen käytön rajoittaminen ja hallittu tyhjentäminen on aloitettava välittömästi”, Lehtinen sanoo.

Leppävaaran kampuksen rakenteissa on ilmennyt äkillisesti lisääntyviä vakavia halkeamia ja painumia. Rakennuksen vanha osa on valmistunut 1989 ja uudempi laajennusosa 2002.

Tilojen käyttörajoite tarkoittaa, että kampuksen toiminnot joudutaan siirtämään kevään aikana muualle. Vaihtoehtoja tutkivat projektijohtaja Simo Hoikkalan johdolla Metropolian toimitilapalvelut ja osaamisaluepäälliköt yhteistyössä kampuksen tilojen omistajan Espoon kaupungin edustajien kanssa.

Metropolia järjesti aiheesta infon henkilöstölleen ja opiskelijoille 15.2. klo 11.

Lisätietoja

Kiinteistöön liittyvät asiat: toimitusjohtaja Maija Lehtinen, Tilapalvelut-liikelaitos, Espoon kaupunki, etunimi.sukunimi [at] espoo.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]espoo[dot]fi), p. 046 8773683.

Metropolian toiminta: Projektijohtaja Simo Hoikkala, etunimi.sukunimi [at] metropolia.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]metropolia[dot]fi), p. 050 366 0545.

Metropolia.fi/kampukset

Metropolia.fi/leppavaara