Rehtori, kaipaatko työkaluja tai uusia näkökulmia muutoskykyisen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamiseen oppilaitoksessasi? Haluatko vahvistaa ennakoivaa ajattelua ja hyödyntää systeemistä johtajuutta, joka tukee oppilaitoksen kasvua ja kehitystä? Miten tunnistaa ja vahvistaa yhteisön moniäänisyyttä, edistää yhdenvertaisuutta ja pitää hyvinvointi mukana muutosten keskellä? Yhdessä muutoksessa-koulutuksen avulla saat valmiuksia johtaa oppilaitostasi osana laajempaa systeemistä kokonaisuutta. Samalla vahvistat resilienssiä ja yhteisöllisyyttä. Koulutuksen teemat kulkevat koko vuoden ajan mukana oppilaitoksen arjessa.
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu taiteen perusopetuksen ja ammatilliseen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten johdolle, hallinnolle, kollegioiden ja tiimien vetäjille, myös luottamushenkilöille. Jotta oppilaitos saa koulutuksesta mahdollisimman suuren hyödyn, samasta oppilaitoksesta voi osallistua kaksi henkilöä.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on tuoda osallistujille välineitä jaettuun muutosjohtamiseen, osallistavan kehittämiskulttuurin rakentamiseen sekä ennakoivaan, yhteisölliseen ja moniääniseen johtamiseen. Tavoitteena on myös kehittää osallistujien taitoa rakentaa systeemiälykästä yhteisöllisyyttä sekä vahvistaa osallistujien viisautta johtaa omista rooleistaan käsin hyvinvoivaa, verkostoituvaa ja moninaista yhdenvertaisuutta rakentavaa taideoppilaitosta.
Tämä koulutus on viimeinen ja itsenäinen osa aiempaa rehtoreille suunnattua Yhdessä- koulutussarjaa, sillä koulutusten rahoitusmalli päättyy. Tartu ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja hae nyt mukaan!
Koulutuksen teemat, toteutus ja paikka
Koulutus tarjoaa taideoppilaitosten ja -lukioiden johdolle, opettajajohtajille ja tiiminvetäjille tietotaitoa ja välineitä muutoksen ennakointiin sekä strategiseen ja yhteisölliseen johtamiseen ja yhteisöllisyyden kestävään edistämiseen. Koulutuksessa kehitetään yhdessä johtamis- ja kehittäjäosaamista ja konkreettisia välineitä erityisesti muutosten ennakointiin ja yhteisölliseen johtamistyöhön systeemisen organisaatioajattelun pohjalta. Koulutuksilla tuetaan kehittämis- ja johtamisosaamista johtamisuran eri vaiheissa ja vahvistetaan opettajajohtajuutta. Koulutus auttaa vakauttamaan yhteisöä muutoksissa ja tunnistamaan arjen jatkumot koko yhteisön potentiaalilla, johtajien rinnalla myös opettajan roolista käsin.
Koulutus koostuu neljästä lähijaksosta, niihin liittyvistä lähijaksoista, webinaareista, ohjatusta etäopetuksesta sekä oppilaitosten omista kehittämisprojekteista.
Lähipäivien ajat ja teemat
30.-31.1. Oppilaitos yhteisöllisenä systeeminä
10.-11.4. Ennakointi muutoksen tukena
18.-19.9. Moniäänisyyden haasteet ja kannusteet
23.-24.10. Hyvinvoinnin nousut ja kuopat muutoksissa
Koulutuksen lähipäivät toteutetaan Metropolian Luovien alojen Arabian kampuksella os. Hämeentie 135 D, 00560 Helsinki.
Kouluttajat
Pääkouluttajina toimivat Leena Unkari-Virtanen (MuT, TO), Raili Honkanen-Korhonen (Musiikkipedagogi YAMK), sekä Petri Aarnio (rehtori, MuM) Keski-Helsingin musiikkiopistosta.
Lisäksi koulutuksessa vierailee asiantuntijoita lähipäivien teemoihin liittyen.
Leena Unkari-Virtanen
“Toimin Metropolian musiikin tutkinnossa lehtorina, projektipäällikkönä, kouluttajana ja tutkijana.
Muutoksen ja traditioiden ristipaine on minulle tuttua myös työnohjaajan ja Metropolian musiikin tutkintovastaavan näkökulmista. Vuosien kokemus kehittämisprojektien suunnittelusta, toteuttamisesta, ohjaamisesta ja valmentamisesta on syventänyt kiinnostustani organisoitumisen ja tiimityön johtamisen kysymyksiin - ja myös työn flown tukemiseen ja palauttamiseen. Dialogin, vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan edistäminen on mielestäni avain moniin aikamme muutoshaasteisiin, mutta saattaa vaatia myös suurta kärsivällisyyttä, avoimuutta ja pitkäjänteisyyttä.”
Raili Honkanen-Korhonen
"Työskentelen Metropoliassa musiikin tutkinnossa lehtorina. Olen toiminut pop/jazz -musiikkipedagogina yli 30 vuotta ja ollut kehittämässä erityiseti pop/jazz laulupedagogiikkaa. Uuden oppiminen, improvisaatio, vuorovaikutus sekä luovat ja toiminnalliset menetelmät innostavat minua työssäni. Viime vuosina olen työskennellyt asiantuntijatehtävissä ihmisten ja työyhteisöjen hyvinvointia tukevissa hankkeissa. Hanketyö on tuonut lisäymmärrystä siitä, mikä meitä ihmisiä työssä ja elämässä kannattelee, kuinka voimme tukea toisiamme ja saada esille omaa ja toistemme parhautta."
Petri Aarnio
"Olen Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtori. Taideorganisaatioiden johtamiskokemusta minulle on kertynyt runsaan 25 vuoden ajalta. Minua kiinnostaa, kuinka erilaiset osaajat saadaan puhaltamaan yhteen hiileen, sekä se, millaista tilaa ja millaisia rajoja työyhteisössä tarvitsemme, jotta saamme yhteisömme toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Oma roolini on kasvanut toisia palvelevaksi ja olen viehättynyt vuorovaikutuksen ja kohtaamisten sujuvoittamiseen. Olen halukas jakamaan omia kokemuksiani ja osaamistani, koska samalla saan kuulla toisia ja oppia yhdessä vertaisteni kanssa."
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen koulutukseen on käynnissä 21.11.2024-12.1.2025 Ilmoittaudu E-lomakkeella!
Koulutuksen hinta
Opetushallitus rahoittaa koulutusta, joten opiskelu on osallistujalle maksutonta.
Lue lisää aiemmista Yhdessä- koulutuksista
Ensimmäinen Yhdessä- koulutus toteutettiin vuonna 2023 teemalla Yhdessä- osallistavalla johtamisella innostavaksi yhteisöksi ja toinen vuonna 2024 teemalla Yhdessä2 - osallistavalla johtamisella arvoista arviointiin. Voit tutustua tästä aiempien koulutuksien sisältöön tarkemmin.
Lisätiedot
Projektisuunnittelija
Matleena Kaurila
matleena.kaurila [at] metropolia.fi (matleena[dot]kaurila[at]metropolia[dot]fi)
Projektipäällikkö
Raili Honkanen-Korhonen
raili.honkanen-korhonen [at] metropolia.fi (raili[dot]honkanen-korhonen[at]metropolia[dot]fi)